Wiiman viimeiset eli triplat

Ehdinpähän saman kuukauden puolella päivittämään. Ollaan oltu neljä (4!!) viikonloppua peräkkäin kisoissa; ensin tokossa sen TK1-tulokset kera, sitten kolme viikonloppua aksakisoissa. Nämä olivat ainakin toistaiseksi Wiiman viimeiset aksakisat, siitäpä nimitys viimeiset triplat. Kyse ei siis ole SM-nollista, vaikka tokihan kaikki meidät tuntevat niin nyt luulivatkin ;)

Ensin käytiin 7.9. Varkaudessa ohikulkumatkalla Joensuuhun kisaamassa. Anni tuli Napettimen kanssa myöskin sinne. Ihan kivat kisat, tykkään kovast' paljon Anne Saviojan radoista, niissä on sitä ideaa. Ei jäänyt mitenkään hirveän erikoisesti mieleen nämä kisat. Voitettiin hypäri vitosella, rima tippui ihan vain minun huonon ohjauksen vuoksi (ne kädet, kädet...)

Hypäri

Kiva oli, että Anne jaksaa aina kehua ja antaa palautetta vähän erikoisemmallakin rodulla harrastajalle. Sanoi joskus mulle ja Ässälle meidän siirtyessä kolmosiin, että onpahan vaan hienoa, että jaksat harrastaa erikoisemmalla rodulla. Ja taas sanoi meille hypärillä, että se oli kyllä ihanan iloisen näköistä, mukava nähdä teidät radalla :) Lämmittäähän se mieltä.

Aksarata

Aksa meni aivan pyllylleen. Sekä A:n että puomin kontakteja ei ottanut, kummassakin toki ohjasin päin pyllyä, joten mitäs sitä muuta voisi käydäkään.

14.9. olin sitten menossa jälleen i alla fall Joensuuhun, joten ilmoitin Wiiman JOA:n kisoihin, kert' siel' suunnall' sit oltiin. Eipä ois kandennu. Tästä ei jätetty jälkipolville katsottavaa, sen verran karmeaa se oli kaikkinensa. Lähdöt aivan kamalia, kontaktit vielä hirveämpiä. Tokalla radalla tein kyllä persjätön alkuun ja se onnistui! Jipii! Ei siinnä muuta hyvää ollutkaan.

21. -22.9 oli kisat täällä Mikkelissä ja Anni saapui Seran ja Nastan kanssa kisomaan. Mietittiin Annin kanssa tuon karmean edellisen viikonlopun kisojen jälkeen, että lähdetäänpä kokeilemaan kisoja ihan löysin rantein. Tiättekö silleen, että tehdään tarkasti, mutta iloisella mielellä ja ilman sen kummempia tavoitteita. Annilla meni nimittäin edellisviikonlopun kisat lähes tulkoon yhtä hyvin kuin mullakin. Ja kuulkaas, se sitten kannatti! :) Tuomarina oli Pertti Siimes.

A-rata

5:han sieltä tuli, puomin alastulolta, kolmanneks viimoselta esteeltä. Vaan arvatakaa mitä? Ei haitannut tippaakaan! Aivan huippu fiilis oli radalla, olin koko ajan ohjauksessa edellä ja pystyin ennakoimaan asioita. Keppien edessä pyöriminen oli aivan kamalaa, tein valssin todella huonosti, taisin olla keppien aloituksen edessä itse. Mut ei antanut Pertti kieltoa :D Voitettiin tämä rata, Perttikin sanoi, että onpa hienoa nähdä lammaskoira agilityssä, hällä itselläänhän on ollut lampureita aikanaan. Ja onhan se. Muutamia kisaa tälläkin hetkellä, toivottavasti uusia tulokkaita löytyisi kanssa. Kuten oon jo aiemmin sanonut, lammaskoirasta on varmasti tähän hommaan, jos tekee asiat alusta asti vain selvästi ja hioo sitä kestävyyttä. Toki, Wiima ei ole hermoiltaan sieltä parhaimmasta päästä, joten joku varmasti osaa keskittyä ilman suurempi taikatemppujakin. Mut olipa vaan hieno rata. Huh.

B-rata

15; puomin alastulo, rima ja kepeiltä kielto. Rima ja kepit olisi ollut vältettävissä, puomille en voinut mitään. Me ei vaan osata sitä kisoissa. Mutta tälläkin radalla oli niin hieno fiilis, että näihin on kiva lopettaa. Oli jotenkin rauha itsellä tekemisessä ja koirakin nautti selkeästi, ei tarvinnut ärjyä kummankaan, et "mitä vattua sää tarkoitat, mitä sää noin teet?!??!". Kontaktit meni näillä radoilla juuri niin kuin on treenattu; keinu ja A on varmoja, puomi ei. Ja lähdöt toimi.

Me sitten keskitytään Wiiman kanssa nyt tokojuttuihin, ne on meidän yhteinen homma. Wiima on niin ihana keskittynyt ja kuulolla ja rentoutunut tokossa verrattuna tokoon, että uskon aksakisomisen lopettamisen olevan ihan hyvä ratkaisu. Käydään treenaa aksaa ryhmässä edelleen, mutta siellä voidaankin tehdä löysin rantein ja hauskaa pitäen vaikeitakin treenejä. Ja saadaan onnistumisen elämyksiä.

Mitäs Kuuralle kuuluu? Kiitos kysymästä, Kuuralle kuuluu hyvää. Vauhtia olisi enemmän kuin ihminen kestää, aksassa pitää ryhtyä pilkkomaan oikein urakalla, ettei vaan säre itseään siinä älyttömässä vauhdissa. Saatiin aksavalmentaja Annilta hyviä treenejä, joitä lähdetään toteuttamaan. Tottikset ovat edenneet miusta kans ihan kivasti, seuraamisessa toivoisin, että pääsisin jo reippaammin eteenpäin, mutta ei kestä vielä hirveästi imuttamisesta irrottamista. Ja miksi pitäisikään? Imutetaan, nostetaan, imutetaan. Näitä on tehty. Paikkamakuu edistyy, eteenmenoa on tehty joitakin kertoja. Seisominen etenee, luoksetulo ja eteen istuminen menee ihan ok. Ei tässä suurta paniikkia. Esine-etsintää pitäisi varmasti tehostaa, pitää ryhtyä ahdistelemaan Jeminaa :)

Ens viikolla meille tulee vieras puoleksitoista viikoksi. Jos selvitään tuosta hengissä, saatan päivittää kuulumisia.

TK1 - tarina siitä, kuinka lähes mahdottomalta tuntuvasta tuli todellinen!

Ehkä hieman raflaava otsikko, mutta fiilikset ovat tuon suuntaiset tällä hetkellä. Oma pikku höpelöni, superriekkujani, "kyllä-se-kotona-ja-treeneissä-osaa"-villikkoni Wiima teki sen tänään. Hallitsi jälleen itsensä ja teki yhteistyötä kanssani. Ja se palkittiin tokon alokkaasta pistein 179,5, sijoitus 2/7. TK 1. Vaikka itse olin *näin* lähellä pilata koko homman.

Sanoin Annille kisapaikalla, että aamulla ei juuri vähempää voinut kiinnostaa koe: puolitoista viikkoa jatkunut miellyttävä yskä oli taas pilannut yöunet ja olo ei ollut muutenkaan kovinkaan voimakas. Tulipahan lähdettyä kuitenkin. Paikallaanolossa viereen tuli saksanpaimenkoira, Wiimalle oikein tuttua rotukaartia. Vaan sakemannipa käyttikin piippausmerkkejä paikallaanolossa ja se tarttui Wiimaankin alussa. Sen takia luultavasti 9 (ei mielestäni sanonut mitään, miksi...). Seuraaminen hihnassa 9,5, irti 9. Hävitin Wiiman omasta mielestäni jossain vaiheessa, muttei se kaukana ollutkaan ilmeisesti :D Liikkeenohjaaja oli tehnyt mukavasti erilaiset seuraamiset näihin niin ei ihan samaa kaavaa tarvinnut tehdä. Very nice! Maahanmeno 9,5 (en tiedä, mistä rokotti puoli pistettä) ja luoksetulos KYMPPI. Seisominen seuraamisen yhteydessä 7 ja tämä oli se, minkä meinasin munata. Tai luulin jo munanneeni. Tää on ollut meille vaikea liike kisoissa ja annan tarkoituksellisesti aloluokassa voimakkaan vartalo-ohjauksen, että varmasti jää myös kisoissa. Noh, Wiima ei pysähtynyt samoin tein ja katsoin, että tulee perässä, annoin toisen käskyn, jota juuri ennen W olikin pysähtynyt. Kiroilin itselleni, että noniin, se on sitten nolla, kolme käskyä. Vuan ja mitä! Tommi Varis antoikin 7! Kerkesin jo vapauttaa Wiiman (mitä en tee siis liikkeiden välillä normaalisti) ja W puhkesi haukkumaan. Haukkui n. 5 kertaa ja lähdettiin hypylle. Hyppy 8,5, ennakoi istumista, mutta muuten oli oikein hyvä. Tässä tulee se kohta, joka harmittaa: kokonaisvaikutus 7,5 koska "pitää ääntä siirtymissä". Oli muuten aivan hiljaa siirtymät, paitsi tuon viimeisen. Aika rajua rokotusta, mutta toisaalta ei se vaimeaa ollut Wiiman haukkuminenkaan... Alla kuva TK 1 Grey Coats Midnight Moon eli WiimaPimpulaHimpulaHömpylä. Kuva by JorosAnni eli Anni Joronen.

Niin, en tiedä moniko tietää meidän tarinan, miksi aiemmin ei ole kisattu jne. Alokasluokka ei ihmeitä vaadi noin koulutuksellisesti kuitenkaan. Wiimahan on ollut aivan kuumakalle, hermoheikko louskuttaja tokossa (ja muuallakin). Puolitoista vuotta sitten jätin tokotreenit kokonaan pois, kun jaksanut kuunnella sen vaahtoamista ja minun komentamista. Monet ohjeet eri paikoista hiljaa olemisesta palkkaamisesta, kentältä poistamisesta kuumana käydessä, huomiotta jättämisestä jne. eivät olleet toimineet, joten... Noh, luovutin suomeksi sanottuna. Sattumalta tämä sama oli meillä myöskin agilityn lähtötilanteissa, kuinka yllättävää! Ylitsevuotavaa huutamista, latauksen purkamista jo ennen suoritusta jne. Sitten mentiin Wiiman kanssa Jemina ja Hannele Lummerannan "lähtötilanne kuntoon" kurssille ja a'vot. Johan alkoi löytymään niitä vinkkejä, jotka meidän piti tehdä. Rakentaa Wiiman hermoja, kestävyyttä, patoamista, rauhoittumista ja aktiivista tekemistä passiivisen komentamisen (sekä ihmisen että koiran!!) sijaan. Agilityssä toimet tuottivat tulosta n. 7 kk treenauksen jälkeen, tokossa startattiin ensimmäisen kerran jo marraskuussa 2012 (treenaus aloitettiin syyskuun lopussa 2012). Ja kyllä on muuttunut koira niissä tilanteissa, jossa pitää pitää herkkyys ja vireys yllä, mutta sitä ei saa purkaa joutavan päiväiseen louskuttamiseen.

Niin. Liikkeet ovat olleet kasassa jo useamman vuoden, mutta vasta viime aikoina on saatu mielikin siihen kuntoon, että hommat sujuu. Ja SE tuntuu hyvälle. Niiiiiin ihanalle, että pystyn tuon ihanan koiran kanssa tekemään yhdessä ihania asioita, ilman, että tarvitsee lähteä kentältä suru puserossa siitä, ettei saa koira (ja samalla omiakaan) hermoja kasaan.

Nyt meidän tarttis saada nouto kuntoon (on jo treenattu) ja luoksetulon pysäytys varmaksi niin AVO alkaisin olemaan pikkusta hiljaa kanssa kokeilukunnossa. Tavoite on ensi keväänä startata sitten AVOa. Yksi pienen pieni tavoite tässä välissä häämöttää, siitä sitten myöhemmin lisää :)