Koiramaista elämää

Sitähän se nyt on. Koiramaista elämää. Onhan se aina ollut sitä, mutta nyt kotona ollessa se korostuu. Päivän kohokohdat on aamulenkki, päivälenkki ja iltalenkki. Näiden ohella sitten treenit. Mutta enpä valita, varsin mukavata on tällainen elämä vaihteeksi. Ja kun kaksijalkainen on vielä niin helppo vaatimuksiltaan päivisin niin mikäs tässä, ritari Ässä. (voi, tulipa ikävä Ässää.)

Eilen käytiin parin treenikaverin kanssa virkistäytymässä koira- ja vauvalaumalla läheisellä laavulla ja siellä kulkevilla poluilla.

Koko poppoo. Kuuralla piti olla turvaväliä, kun muille piti röyhistellä ja sikailla oikein huolella alkulenkistä. 

Little Miss Sunshine. Not. 

Kotona vähän väsytti, kun pienen pelkin piti käyttää juimaliste aivojaan, jotta mitenkä käyttäydytään. Ja sit piti vielä vahtia kaikkia. Nehän juoks ihan valtoimenaan!!

Ei päivitystä ilman treenejä tai kisoja, mutta sen vuoksihan tämä blogi onkin. Sunnuntaina käytiin kipaisemassa kookoon kisoissa kaksi rataa. Tuomarina Allan Matson, jonka radoilla en koskaan ollut ollut aiemmin. Kuulemma koukeroa piti tietävän. Vaan ei. Kummallakin radalla yksi koukero alussa, ei muuta. Ja ekalla radalla haksahdettiin tähän koukeroon. Pakkovalssi kääntää Kuuran melko voimakkaasti ja siltikin tein sen paikkaan, johon olisi kelvannut ihan vain valssi. Käänsin kolmannesta esteestä ohi, siltä radalta siis 5 ja kolmas sija. Kontaktit priimaa ja kepitkin onnistui. Oikein hieno fiilis oli radan jälkeen. Toisella radalla haastavin kohta ennakkoon oli kepeille meno avokulmasta, mutta sekin onnistui oikein hienosti. Puomin ylösmenon Kuura otti melko ylhäältä, mutta otti kuitenkin. Nollalla maaliin, ainoa tulos ja toinen LUVA. Hirvittävän kivaa oli kisata, kun onnistui ne asiat, joiden toivoikin onnistuvan: ylösmenot ja avokulma kepeille. Tuloksetkin tietysti lämmittää mieltä. 

 Kerkkonen hankki kesälomaruoat :D 28 kg kuivamuonaa, ja mehän ei kuivamuonaa syödä. Noh, menee reissuilla ja jos joku ei ole muistanut puuroa tehdä ja lihaakaan ei ole sulamassa. Tuo maxi junior ruoka saattaisi jopa tehdä rasvapitoisuutensa puolesta hyvää tuolla silakalle. 

Loppuun vielä pari kesäistä kuvaa. Kyl se sieltä tulee. Kesä ja kärpäset. 

Ja ihan loppuun vielä miun ja Wiiman selfie. Mie en oikeesti ota näitä koskaan, koska onnistun niissä aina yhtä hyvin, mutta Wiima on vaan niin mussukka. <3

Keppejä on ehjätty

Korjaussarja keppejä käyty tänään hallilla tekemässä, Onneksi en taaskaan ollut yksin, vaan treenikaveri ehdotti ihan niinkin yksinkertaista asiaa kuin ensimmäisen välin naksuttelua. Ja voila, sehän toimi. Saatiin todella hyviä avokulmatoistoja ja todella nopeita keppejä. Vain pallon 5 - 7 m kepeistä eteenpäin ja kyllä nimittäin rupes löytymään tekniikkaa kepeillä. Jatkamme harjoituksia vielä kotonakin, kun saatiin 2 by 2-kepit lainasta takaisin.

Päästiin Kuuran kanssa muuten vielä toiseksi kaudeksi MAH:n valmennusryhmiin. Hain edelleen Lahikaisen Marjalle, koska tämä kausi olil hyvin repaleinen sattuneesta syystä. Kyllä tästä vielä hyvä tulee.

Pöntöllä on onkelma.

Tää ei oo niin haudanvakavaa, muutkin mokaa

Khas niin. Se on tässä koiraharrastusjutussa niinkin, että yhtenä päivänä kaikki natsaa ja seuraavana ei-sitten-ihan-niin-natsaa. Pikainen tilannekatsaus eiliseltä ja tältä päivältä.

Eilen oltiin Kuuran kanssa Alen Marekovicin aksakoulutuksessa. Oltiin myös viime kesänä, jollon radat oli way too difficult meille, mutta tänä vuonna odotin innolla koutsausta. Ensin tehtiin rata "kisanomaisesti", jotta Alen näki kontaktit ja omat ohjauskuviot. Eka kierros alkoi hieman huonosti sattuneesta syystä ja sehän meni niin, että "You only forgot the beginning, the middle and the end of the course". No aijaa. Se ei oikeastaan edes häirinnyt minua, vaan se, että Kuura ei kertakaikkisesti suorittanut keppejä (tässä voi sitten miettiä, että miten 26 esteen radalta voi jäädä häiritsemään yksi ainoa kohta). Kepit on ollut meille todella varma este ja nyt siellä tehtiin kaikki virheet: mentiin ohi, mentiin väärään väliin, jätettiin kesken, jätettiin väli väliin ja mitähän vielä. Sen lisäksi, Kuura alkoi kuumua oikein nätisti ja ryhtyi näpsimään. Not nice. Enikeis, saatiin hyvääkin suoritusta aikaiseksi ja oikeastaan oikein kivoja vinkkejä kontaktien nopeuteen. Ja yllätys yllätys - suurin asia on se, että pitää luottaa koiraan eikä luoda painetta hidastelemalla, varmistelemalla ja sitä kautta sekoittamalla pakkaa.

Nämä mielessä lähdin tänään Kuuran kanssa kisoihin ajatuksella "kolme rataa, kolme tulosta". Pakko keskittyä kaikkiin kolmeen rataan huolella. No, onhan se HYLkin tulos. Eli 2 x HYL, yksi aivan karmean hirveä yliaika vitska, jolla nolosti sijoituttiin vielä kolmanneksi. Kivat keittiöpyyhkeet saatiin kyllä siitä. Radat oli hyvin haastavia, mutta se ei haitannut. Nautin siitä, että joutui ihan oikeasti miettimään, mitä tekee radalla. Kontaktit oli oikein priimaa, mutta ne kepit. Kaikilla radoilla keppivirhe ja joka kerta Kuura roikkui kravatissa. Enkä ole edes vihainen tai pettynyt koiraan, minä ihan itse sössin kepeille menon joka hemmetin radalla. Alenin sanoin, "You blinded your dog, she couldn't see the slalom". Hyvin kaksijakoisen tunnelmat siis kisoista; radat oli huippukivoja verrattuna normaaleihin ykkösten ja kakkosten ratoihin. Kuitenkin oma järkyttävä ohjaus kaikilla radoilla on niin kirkkaana verkkokalvoilla, että harmittaa. Tuloksilla ei kuitenkaan tehtailtu kisoissa, joten otsikon biisi on soinut mielessä :D Mikäs suomalaista enemmän tyydyttää kuin se, että ei ne muutkaan onnistuneet ;) No ei vais, ajattelin lähinnä tuota kohtaa, että "Ja mä kämmien anna en masentaa, muutkin mokaa". Tsek it aut, Pauli Hanhiniemi - Muutkin mokaa.  Tuossa on kyllä niin loistavat sanat :D

Megaviikonloppu

Tiedättekö sen tunteen, kun ei pysty ymmärtämään, miten hienoa on harrastaa? Kun huomaa, että on otettu mahtiharppaus eteenpäin isommassa tai pienemmässä asiassa? Kun huomaa, että koira toimii täysin vieraassa tilanteessa paremmin kuin ikinä on osannut kuvitellakaan? Kun huomaat, että koirasi peittoaa sinut älyllisesti kuin ... no jokin jonkin? Minäpä tiedän. Tässä tiivistelmä meidän viikonlopusta.

Vappuna pidettiin Joensuun seudulla huussikoirien mettäleiriä. Ihmistä inasen jänskätti koko leiri, kun Kuurahan on minun ensimmäinen palveluskoirakelpoinen koira ja ensimmäinen koira, jonka kanssa olen aloittanut ihan "tosissani" tekemään jälkeä. Kuura on osoittanut jonkin sortin luonnonlahjakkuutta asiaan ja ollaan menty niin nopeasti eteenpäin, etten minä ole pysynyt perässä. Eniten minua on häirinnyt Kuuran mahtipontinen vauhti jäljestäessä sekä keppien ilmaisu. Ilmaisee kyllä kepit, mutta hirveä kiire olisi eteenpäin. Näihin saatiin minunkin järkeenkäyviä vinkkejä ja niitä lähdemme toteuttamaan; maahanmeno kepille, lyhyempi liina, rauhoittuminen kepille jne. Erilaiset "ryteikköpinnat" eivät ole Kuuralle ongelma, mutta pellolla oli pihalla kuin se kuuluisa Tampaxin naru. Jotain sen tyylistäkin voitaisiin tehdä.

Esineruutua tehtiin oikeastaan koko viime kesä. Kuura tietää, mitä siellä tulisi tehdä, mutta esineiden minulle tuonti ei ole ollut lainkaan niin kivaa. Siihen on lääke löytynyt ja toimii. Tehtiin ensimmäistä kertaa isolla ruudulla täysin vierailla esineillä niin, ettei Kuura nähnyt mihin esineet vietiin. Tyyppi toi kaikki :D Viimeinen esine näytettiin kylläkin, koska oli sitä ennen työskennellyt jo niin paljon ja ylittänyt aiemmat ruutukokemukset, että onnistuminen varmasti saataisiin aikaiseksi. Ja se saatiin. Ei voi jummartaa, miten hieno tuo koira on ja miten paljon se jaksaa työskennellä, vaikka ohjaaja on aivan ummikko. Ruutua jatketaan niin, että esineet näytetään muutamia kertoja, niin pistoja saadaan suoremmaksi. Nyt Kuura teki sanotaanko, että meleko pitkät hakumatkat :D Juokseminen on kivaa!

Olin näiden mettätreenien jälkeen aivan umpipahkipoikki ja motivoituminen seuraavan päivän aksakisoihin tuntui vähintäänkin haasteelliselle. Onneksi tässäkin koira hoiti homman kotiin: Vire nousi välittömästi kisapaikalla, kun huomasi, että Kuura on taas tosissaan ja täysillä menossa. Enhän minä voi pettää kisakamua olemalla itse lapanen. Eka rata. Ei todellakaan tyylipuhdasta menoa, mutta nollanhan se lykkäs! Ensimmäinen luva kakkosista plakkarissa. Toinen rata oli todella hyvä, paljon parempi kuin ensimmäinen; kontaktit priimaa, ohjaus parempaa eikä tollaista pelastuksen pelastusta. Sieltä kuitenkin tapaturmakymppi (pituuden palikat nurin ja kepeille kielto, kun olin liian lähellä) ja sijoitus kolmas.

Että sellanen viikonloppu. Kestää hetken toipua.