lauantai 17. elokuuta 2013

Syksy, jippii!

Pidempi väli viime kirjoituksesta. Treenattu on, mutta ei mitään erikoisempaa raportoitavaa ole ollut. Paitsi tänään!

Tänään käytiin vähän Pieksämäellä kisoilemassa tiimillä Päivi ja Wiima, Viivi ja Hukka sekä Jemina ja Hekla. Wiiman kanssa laitoin tavoitteeksi jälleen kerran asiallisen käyttäytymisen luoksepäästävyydessä, rauhallisen paikkamakuun ja nyt myös lisäksi asiallisen käyttäytymisen muita kisojia kohtaan. Wiimalla on selkeästi etuosan lihakset jumpperissa, on rähjännyt ohitustilanteissa muille koirille ihan kelvollisesti tällä viikolla. Viimeksi oli sama homma, kun selkä jumitti. Aksa jää siis nyt huoltotauolle, joka ei liene muutenkaan huono. Aksailtu on aika paljon kesän aikana. 

No enivei, itse kisaan. Wiima oli alokasluokan viimosena koirana, joka sopii meille, saan rauhoteltuu sen paikkamakuuseen, kun se tapahtui kahdessa ryhmässä. Tuomarina oli Anne Nokelainen, olen aina tykännyt, että Annella on linja, jota noudattaa tuomaroidessa ja on alokasluokassakin perusasioista tiukka ja johdonmukainen. Luoksepäästävyys on meille ehkä haastavin liike, ainakin jos tuomari alkaa vielä puhumaan. No, Annehan puhui ja oikein rutisteli Wiimaa "tää turkki on kyllä ihana, tänne vois jäädä lämmittelee käsiään". :D Wiimahan ei suinkaan tästä pahastunut vaan kiehnäytyi ja ajattelin jo, että no niin, tästä sitä kierrokset saadaan oikein kohdalleen paikallaan oloa varten. Mutta ja mitä. Wiima rauhottui nätisti makaamaan. Muutaman kerran piippasi, eli levottomampi oli kuin esim. viimeksi (maaliskuussa... :D ), mutta meille vaikeimmista liikkeistä siis 10:t! Jes!

Vire pysyi hyvänä koko kokeen ajan. En vapauta Wiimaa liikkeiden välillä, koska vireen purkautuminen haukkumiseksi on hyvin todennäköistä. Jaksaa työskennellä ihan hyvin ilman vapautuksia loppuun saakka, jolloin tulee huippu palkka, eli riekkuminen, rääkkyminen - ja kyllä, myös haukkuminen. :D Ja numerorivi oli hyvin tasaista: Kaikki muut 9, paitsi irti seuraaminen 8,5 (ei tehnyt yhtä perusasentoa aluksi ja hyppäsi sitten vaste, lisäksi koomasi "pitkän" suoran) sekä hyppy 7 (takajalat kopsahti hyppyyn, kun ponnisti niin kaukaa ja istuuntui saman tien, kun tuli vierelle). Yhteispisteet 178 ja sijoitus kolmas!! Samoilla pisteillä sijoittui neljänneksi bordercollie, mut myö tehtiin Wiiman kanssa tasaisempi rivi, joten sijoitus meillä parempi. Eipä sinällään, sijoituksella ei ole kyllä suurta merkitystä, mut onhan se aina hienoa ottaa ronssia :D Etenkin, kun voiton vei Viivi ja Hukka! Avoimessa sitten vielä Jemina ja Hekla tekas TK2:sen kolmannessa avoimen kisassaan vaatimattomasti. Aikas hieno päivä. Kokeillaanpas, onnistuuko meidän joukkuekuvan liittäminen facesta. 


Ja sitten vielä Wiman oma posetuskuva pokalin kanssa

Eiköhän myö se TK 1 yritetä tämän syksyn aikana saada kasaan. Sitten on ainakin PAKKO ottaa nouto haltuun tavalla tai toisella, että pääsee avoa kisomaan.

Kuuran kanssa aloitettiin pentukurssi. Ja onpa hyvä, että aloitettiin. Kuura on tehnyt aika paljon enemmän kuin kurssilla muut pennut, mutta muiden läsnäolo ja tapahtumat ympärillä on meille toooooodella hyvää häiriötä. Kuura toimi ensimmäisellä kerralla mallioppilaana ja suoriutui siitä oikein mainiosti. Koska Kuura ei halua kuitenkaan olla Hikari, piti karata yhdessä vaiheessa leikkivän kaverin luo kysymään, et "hei, saanks mieki tulla mukkaan??!" Kutsumalla tulee luokse hyvin kyllä. Lisäksi keksittiin Kuuran kanssa, että räyhäämisen intoa muiden juostessa luokse voi hillitä puremalla narupalloa, kovaa. Lutusti palloa ja köyttä ja aina, kun tipahti suusta niin vetäsin maassa palloa, jollon otti pallon taas suuhun ja pysyi hiljaa. Pitääpi kokeilla tätä myös aksassa. 

Notta sellasta. Nyt pitää hoitaa Wiiman lihakset kuntoon ja kokeilla yhdet aksakisat ennen aksasta eläkkeelle siirtymistä. Syksy on kyllä miun lempivuodenaika. Nyt on kiva, kun on viileämpää ja pystyy lenkkeilemään kunnolla. Kuurakin tekee jo melko pitkiä lenkkejä, toisten mielestä varmaan liian aikaisin, mutta on meillä kyllä kaikki elukat liikkunu metsässä alusta saakka pidempiä aikoja. Ja hyvinhän nuo on kasvanut ja voinu. Toivottavasti siis Kuurakin :) Näihin tunnelmiin, palataan asiaan!!

1 kommentti:

  1. Ja syksy on siitäkin kiva, kun on annin synttärit! T. Anonyymi...

    VastaaPoista